Hyvää jatkoa kaikille lukijoilleni ja kommentteja seurailen täällä edelleen!
♥:llä Hattara

Edith//: 7.11.09

Laitoin osan 10 ja viimeisen osan kuvat taas kuntoon. Meinasi aivan itku tulla muistellessani tarinan tapahtumia ja sen suunnittelua ja tekemistä:')

Seitsemän vuoden kuluttua:

Istuin nojatuolissa ja suljin valokuva-albumin. Vuodet olivat kuluneet vauhdilla ja suurimman osan tapahtumista olin sysännyt syvälle mieleni sopukoihin. Vasta nyt muistin kaiken jälleen kirkkaasti. 

Pidin albumia kädessäni enkä noussut vieläkään ylös tuolista. Istuin paikoillani ja muistelin Alicen ja Jeremyn hymyileviä kasvoja. Hymy nousi viimein huulilleni ja hymyilin itsekseni katsellen albumin kantta.

Kuulin narahduksen ovensuusta ja katsahdin äänen suuntaan. ''Rosette, mitä sinä teet? Eikös sinun pitänyt siivota olohuonetta?'' Katsoin miestäni silmiin ja hymyilin Joshualle, joka piteli pientä tytärtämme sylissään. ''Pitihän minun. Vaivuin vain hetkeksi muistoihin.''

Joshua vilkaisi kirjaa sylissäni ja katsoi minua surullisesti hymyillen. ''Sait sitten viimein katsottua sen läpi.'' Nyökkäsin ja nousin tuolista. Menin kirjahyllyn luo ja laitoin albumin näkyvälle paikalle.

Joshua käveli keittiöön ja kuljin hänen perässään jääkaapille. ''Maito näyttää olevan lopussa. Minun täytyy varmaan pistäytyä kaupassa.'' Joshua katsoi minua hymyillen ja sanoi: ''Ota Jesper mukaasi. Minun täytyy yrittää nukuttaa Ann ja se on mahdotonta, jos poika hyppii vierellä.''

Nyökkäsin ja lähdin nousemaan portaita pitkin yläkertaan. Kävelin Jesperin huoneen ovelle ja sanoin leikkivälle pojalleni, että alkaa pukea vaatteita päälleen.

Menin makuuhuoneeseemme ja kävelin ikkunan luo. Katsoin ulos ja huokaisin syvään. Niin paljon on tapahtunut siitä kun viimeksi olin ajatellut Jeremyä. Sinä yönä olin ollut Joshuan kanssa ensimmäistä kertaa ja Jesper oli saanut alkunsa. Sen jälkeen en ollut ajatellut Jeremyä enkä Alicea ollenkaan.

Otin toiset kengät kaapista ja vaihdoin ne jalkaani ja kävelin alakertaan odottamaan Jesperiä. Joshua tuli eteiseen kantaen Ann'ia sylissään. Aloin leperrellä tytölleni Joshuan katsellessa meitä lempeästi vierestä kun Jesper pomppi portaat alas ja pääsimme pojan kanssa lähtemään.

Kävelimme tuttua katua pitkin kunnes Jesper sanoi: ''Äiti, eihän kauppa ole täällä päin. Minne me oikein ollaan menossa?'' Katsoin poikaani hymyillen ja vastasin hänelle: ''Käydään ensin tervehtimässä äidin ja isin kavereita.''

Saavuimme Opalie-Islandin hautuumaalle ja etsin kaksi vierekkäistä hautaa. Jeremy Hoxton ja Alice Hoyt. Viimeisetkin muistot kaikista tapahtumista virtasivat mieleeni. Aika oli kulunut hyvin nopeasti eivätkä muistot olleet ehtineet haalistua yhtään.

(musiikki: Disney Anastacia: At the beginning)

''Äiti, joko me voidaan mennä?'' Vilkaisin Jesperiä, joka nykäisi kättäni hellästi. Nyökkäsin pojalleni ja lähdimme kävelemään kohti kauppaa. Vilkaisin vielä nopeasti taakseni kahta hautaa, jotka seisoivat vieretysten lumen peittämällä maalla. Pystyisin viimein jatkamaan eteenpäin.

                                                            *   *   *

Kotiin palattuamme Joshua odotti minua jo eteisessä ja veti minut hellästi itseään vasten. Hän suuteli minua kevyesti ja kuiskasi korvaani: ''Rakastan sinua valtavasti, Rose.''

Halasin häntä tiukasti ja sanoin: ''Niin minäkin rakastan sinua.'' Viimein kipu kaikkosi sydämestäni ja uskoin, että voisin vihdoin ajatella Jeremyä ja Alicea tuntematta syyllisyyttä siitä, että itse olen elossa.

                                    Pieces of my dreams 

RKC Cadelhill

Kuulin kuinka ovi kävi. En tehnyt elettäkään mennäkseni katsomaan kuka tuli sisään. Ei sillä edes ollut väliä kuka tänne tulee. Ei se kuitenkaan ole Alice tai Jeremy.

''Rosette, toin sinulle ruokaa. Se on keittiönpöydällä'' Joshua sanoi minulle huoneeni ovelta. En tehnyt edelleenkään elettäkään noustakseni ylös sängystä vaikka tulija olikin Joshua. En ollut pyytänyt häntä käymään. Jättäisi minut nyt vain vihdoin rauhaan!

Makasin paikallani sängyllä ja tuijotin mitään näkemättä seinään. Joshua käveli luokseni ja istuutui sängynreunalle viereeni. ''Rose, ole kiltti ja tule syömään hieman. Olet maannut huoneessasi jo monta päivää''.

En tahtonut kuunnella mitä Joshua puhui, mutten pystynyt sanomaan mitään hänelle vastaan vaan annoin Joshuan jatkaa: ''Tiedän miten paljon sinuun koskee, sillä minäkin kaipaan heitä. Alice ja Jeremy olivat myös minun kavereita!''

Tajusin vasta nyt, että Joshua oli samassa asemassa kuin minäkin. Hän ei kuitenkaan pettänyt Alicea. Hän ei tuhonnut Jeremyä sisältä aina kuin vain katsoikin häntä silmiin. Joten miten Joshua pystyisi edes kuvittelemaan miltä hänestä tuntui.

''Rose nouse nyt vain ylös!'' Joshua tarttui ranteeseeni ja yritti vetää minua pystyyn. Huusin hänelle päästämään minusta irti ja huomasin samalla pettymyksen paistavan hänen silmistään.

Huomasin, kuinka syylisyys alkoi kalvamaan minua sisältä, mutten tehnyt elettäkään huutaakseni Joshuaa tulemaan takaisin. Katsoin vain ja kuuntelin, kuinka hän poistui huoneestani. Kuulin ulko-oven aukeavan ja menevän pian takaisin kiinni. Huokaisin helpotuksesta.

Nousin ylös ja kävelin kohti keittiötä. Näin ovelta Joshuan tuoman ruoka-annoksen ja menin tiskin luo. ''Nousit sittenkin ylös sängystä''. Käännähdin nopeasti ja huomasin Joshuan istuvan ruokapöydän ääressä. Hän istui Alicen paikalla!

Vilkaisin Joshuaa ja lähdin kiireesti menemään omaa huonettani kohden kun Joshua sanoi perääni: ''Rosette. Tuo on aivan turhaa. Et voi kuitenkaan maata sängyssä loputtomiin. Et voi enää edes esittää minulle, että et edes voi nousta sängystä ylös!''

Käännyin ja katsoinJoshuaa silmiin. Joshua nousi ylös ja käveli luokseni. Hän veti minut halaukseen ja piti minua lähellään. Yritin ensin työntää häntä pois, mutta luovutin kuitenkin pian.

Itkin Joshuan rintaa vasten kunnes tunsin hänen käden hyväilevän hiuksiani. Nostin katseeni häneen ja näin hänen silmien palavan halusta.

Hän tarttui leukaani ja suuteli minua intohimoisesti. Yritin työntää hänet pois ja hän huusi minulle: ''Mikä sinua vaivaa Rosette! Olen ollut koko ajan rakastunut sinuun ja ollut vierelläsi. Milloin minä saan osani sinusta!''

Joshuan sanat iskivät sydämeeni. Nostin leukani ylös ja vedin hänen päänsä lähemmäksi omaani. Suutelin hänen huuliaan ja suljin silmäni. Tunsin kuinka Joshua vastasi suudelmaani palavasti ja veti minut lähemmäksi itseään.

Kyyneleet alkoivat valua silmistäni kun ajattelin Jeremyä suudellessani Joshuaa. Joshua alkoi riisua vaatteitani ja pian makasinkin hänen allaan sängylläni. Samassa sängyssä, jossa olin menettänyt neitsyyteni Jeremylle. Samassa sängyssä, jossa olimme pettäneet Alicea.

Hän jatkoi suutelua ja veti meidät peitteen alle. Tunsin hänen vartalonsa omaani vasten ja tajusin viimein. Pystyisin ehkä sittenkin olemaan vielä joskus onnellinen. n pystyisi unohtamaan tapahtunutta, mutta pystyn kyllä jatkamaan vielä joskus eteenpäin.

Sinä yönä olin ensimmäistä kertaa Joshuan kanssa ja ajattelin koko ajan Jeremyä. Tiesin, että se oli väärin Joshuaa kohtaan, mutten voinut sille mitään. Mutta ainakin Joshua sai viimein haluamansa.

Monet uskoivat, että Joshua käytti tilaani vain törkeästi hyväkseen. Se ei kuitenkaan ollut totta. Joshua antoi minulle sinä yönä syyn jatkaa elämääni. Ilma Joshuaa tuskin olisin enää noussut jaloilleni. Hän auttoi minua taas uskomaan elämään vaikka olin jo menettänyt lapseni, Alicen ja Jeremyn.

Toiseksi viimeinen osa on nyt valmis. Anteeksi, ettei osa ilmestynytkään ilmoitettuna päivänä, mutta minulla on ollut kauhea stressi kun aikaa ei meinaa riittää mihinkään. Ja nyt vain paljon kommentteja toivon sekä tähän osaan että uuteen tarinaani:)

Uusi tarinani RKC Cadelhill on alkanut! Sinne on nyt ilmestynyt ensimmäinen osa ja luvassa on samalaista draamaa, romantiikkaa ja sekoilua kuin mitä Pieces of my dreamskin tarjoaa. RKC Cadelhilliin pääsette tästä.

Olimme kaikki muuttuneet Alicen hautajaisten jälkeen. Arki kaatui niskaamme liian nopeasti; oli koulua, sen jälkeen täytyi käydä töissä ja läksyihinkin olisi täytynyt jäädä aikaa.

En pystynyt enää nukkumaan enkä syömään. Huoneisto tuntui kovin hiljaiselta ja tyhjältä ilman Alicea piristämässä päivääni. Pystyin yhä näkemään hänet istumassa vastapäätä ruokapöydän ääressä.

Joshua tuli joka päivä käymään luonani tarkistamassa että pärjään. Hän joutui tekemään kaiken yksin Jeremyn ja hänen huoneistossaan, sillä Jeremyä ei enää juurikaan näkynyt talossa. Lisäksi Joshua joutui siivoamaan minunkin luonani ja vahti, että söisin edes jotain.

Koulu sujui suhteellisen hyvin vain koska Joshua oli mukana. Menimme joka päivä koulun jälkeen istumaan talomme lähellä olevaan kahvilaan ja istuskelimme siellä. En tiedä mitä olisin tehnyt ilman Joshuaa. Ihmettelen edelleenkin miten Joshua edes jaksoi minua ja Jeremyä näinkin kärsivällisesti.

Jeremyn kanssa me tapasimme edelleen iltaisin, mutta silloin menimme suoraan huoneeseeni ja hän halusi mennä suoraan asiaan. Toivoin niin, että asiat muuttuisivat ennalleen. Jeremy nukkui yöt vierelläni, mutta silti hän tuntui samalla niin kaukaiselta eikä pystynyt parantamaan yksinäisyyden tunnetta hetkeksikään.

Jeremy ei käynyt enää koulussakaan ja työtkin hän oli lopettanut. Usein hän vain korjaili auton rämäänsä pihalla tai oli lähtenyt yksin jonnekin. Hän saattoi viipyä matkallaan useitakin päiviä emmekä tienneet Joshuan kanssa yhtään, missä hän oli.

Puhuimme jonkin verran Joshuan kanssa Jeremyn muuttumisesta. Emme vain osanneet suhtautua siihen tarpeeksi vakavasti omien ongelmiemme lomassa ja osaltaan omaa itsekkyyttämme emme edes halunneet puuttua asiaan.

Asioiden ei kuulunut mennä näin kuin ne lopulta menivät. Luulin, että pian maailma palautuisi suhteellisen normaaliksi ja pystyisimme jatkamaan eteenpäin. Mutta tietenkään näin ei tulisi käymään. Olisimmepa tienneet kuinka kovasti Jeremyyn koskikaan!

                                           *                         *                       *

Pari kuukautta Alicen kuoleman jälkeen:

Eräänä iltana kuulin taas tutun koputuksen oveltani. Jeremy tuli taas käymään luonani. Pieni hymy nousi väistämättä kasvoilleni, mutta se sammui pian kun avasin oven.

Jeremy asteli sisään huoneeseen ja kääntyi minuun päin. Hänen tyhjä katseensa tuijotti minua silmiin samalla kun hän veti minut lähemmäksi itseään.

Suutelun lomassa, joka tuntui nykyään pelkästään rutiinilta, siirryimme huoneeseeni sängylleni. Jeremy riisui vaatteeni lattialle ja makasi pian päälläni suudellen minua kiihkeästi. Yritin päästä epämiellyttävästä tunteesta pois, joka kalvoi minua nykyään aina kun olin Jeremyn kanssa.

                                       *                        *                         *

Kaiken jälkeen Jeremy nukahti pian ja katselin hiljaa hänen nukkuvia kasvojaan. Rakastin häntä niin paljon edelleen. Nykyään tuntui vain, ettei tämä ollut enää sitä, mitä se oli alussa. Jeremyn silmissä ei näkynyt sitä loistoa, mikä niissä oli joskus ollut. Tuntui usein siltä, että Jeremy tuli luokseni vain tyydyttääkseen omat halunsa. Ja sitä se taisi vain ollakin.

Siirryin lähemmäksi Jeremyä ja painauduin häntä vasten. Hän tuntui niin lämpimältä. Nukahdin hymynkare huulillani.

                                        *                        *                       *

Pian heräsin siihen kun tunsin liikettä viereltäni. Avasin silmäni ja huomasin Jeremyn istumassa sänkyni reunalla vetämässä housuja jalkaansa.

Nousin nyt itsekin ylös ja puin kylpytakin ylleni. ''Etkö sinä jää tänään yöksi?'' ''Mmh, en. Ajattelin nimittäin lähteä käymään ajelemassa autolla.'' Katsoin Jeremyä hiljaa kunnes uskaltauduin kysymään: ''Haluatko, että lähden mukaasi? Jos kaipaat vaikka seuraa.'' Jeremy katsoi minua hetken kunnes vastasi: ''Taidan kuitenkin mennä yksin...'' Mietin vielä miksi edes kysyin, kun tiesin vastauksenkin jo etukäteen.

Hän käveli ulko-ovelle päin ja kävelin hänen perässään. Jeremy pysähtyi ja kääntyi minuun päin sanoen: ''Rose, anna anteeksi ettei minusta ole ollut sinulle viime aikoina yhtään apua.'' Katsoin häntä kummastuneena ja meinasin vastata hänelle, ettei se haittaa, kun hän laittoi sormensa huulilleni.

''Ei, älä sano mitään. Mutta muista, että mä todella rakastan sua. Ja olen oikeesti tosi pahoillani... kaikesta.'' Hän hymyili minulle ensimmäistä kertaa Alicen kuoleman jälkeen katsoessaan minua. Hän antoi minulle vielä kevyen suukon ennen kuin katosi ulos ulko-ovesta.

Kävelin nopeasti aulassa olevalle ikkunalle, jotta näkisin hänet ennen kuin hän olisi jo autolla. En voinut olla samalla hymyilemättä onnellisena, en ollutkaan hänelle pelkkä keino tyydyttää tarpeita!

                                              *                          *                         *

Katsoin ikkunasta kuinka Jeremy ajoi pois näköpiiristäni. Kävelin takaisin huoneistooni ja huomasin, etten ollut enää yhtään väsynyt. En jaksaisi olla toimettomana tässä tyhjässä kämpässä.

Kävin pukemassa vaatteet päälleni ja päätin lähteä itsekseni ulos kävelemään. Tarvitsin rauhaa ja tiesin tarkkaan minne menisin. Olinhan rakastunut paikkaan heti ensimmäisellä kerralla, jona menin sinne.

Kävelin ovista pimeään yöhön ja suunnistin kohti puistoa. Yö oli lämmin, mutta samalla leuto tuuli hyväili ihoani ja havisutti puiden lehtiä. Tunsin kesäisen tuoksun tulevan nenääni ja hengitin syvään rauhoittavaa tuoksua.

Pääsin viimein puiston ääreen ja muistin, kuinka olin ensimmäisen koulupäiväni jälkeen kävellyt paikan ohi ja rakastunut paikkaan. En ollut ehtinyt käydä siellä kertaakaan sen jälkeen ja nyt tunsin kuinka oloni rentoutui ja kaikki muut ajatukset kaikkosivat mielestäni. En edes huomannut pienten vesipisaroiden alkaneen laskeutua iholleni kastellen minun hiukseni ja vaatteeni.

Kävelin lähemmäksi lampea ja istahdin lammen reunalle katsellen, kuinka tuuli nostatti lammen pinnalle pieniä väreitä. Suljin silmäni ja kuulin pienimmätkin äänet. Kuulin kuinka tuuli havisutti lehtiä, pienen linnun visertävän viereisessä puussa, laineiden liplattavan vesikasvien lehdillä sekä vesipisaroiden ropisevan veden pinnalle.

En tiedä kuinka kauan olin jo istunut aloillani kuunnellen ympäristöä kun kuulin tutut askeleet takaani. En kääntänyt katsettani lammelta vaan tunsin, kuinka Joshua jäi seisomaan vierelleni, kuten oli tehnyt kerran aikaisemmin ollessani täällä.

Hiljaisuus vallitsi hetken välillämme kunnes Joshua puhui minulle viimein: ''Rosette... Sain hetki sitten puhelun Opalie-Islandin sairaalasta. Jeremy on joutunut onnettomuuteen ja vaikuttaa siltä, että teko oli... oli...''

Joshuan ei tarvinnut sanoa minulle enempää. Tunsin kuinka kuumat kyyneleet nousivat silmiini. En kääntänyt katsettani Joshuaan, mutta tunsin kuinka hän lysähti viereeni voimattomana.

Istuimme molemmat paikoillamme liikkumatta yhtään. Tuuli tarttui hiuksiimme ja kuu heijastui lammen pintaan. Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. Ymmärsin nyt miksi Jeremy oli puhunut minulle niin enne lähtöään luotani. Hän ei ollut kestänyt sitä, mitä teimme Alicelle. Tekomme sattui Jeremyyn niin, että hän ei pystynyt elämään kanssani. Hän tahtoi mennä sinne missä Alice odotti häntä.

Jeremy oli Alicen poikaystävä alusta loppuun. Ymmärsin nyt, että toiveet kaikesta hyvästä oli pelkkää toive ajattelua. Olin ainut, joka meistä ei ollut vielä ehtinyt tajuta, että Alice oli poissa. Poissa, ja nyt siellä olisi myös Jeremy.

Tässä tämä kolmanneksi viimeinen osa nyt on:) Jeremyn kuolema on kyllä aika kliseistä, mutta toivottavasti kestätte sen. Ja haluaisin kuulla mielipiteenne siitä uudesta tarina ideasta. Se olisi mukavaa, jos siihenkin löytyisi lukijoita teidän kommentoijien joukosta. Luvassa on kuitenkin samanlaista draamaa ja juonikuvioita mitä olen tähänkin tarinaan viskellyt;D

Istuin kirkon penkillä vanhempieni vieressä. En ollut nähnyt heitä siitä lähtien kun olin lähtenyt opiskelemaan ja nyt istuin heidän vieressään hiljaa.

Katsoin ympärilleni ja näin Alicen vanhempien istuvan ensimmäisellä rivillä surullisen näköisinä. Alicen äiti itki vuolaasti ja hänen isänsä silmät olivat turvonneet punaisiksi kyynelistä. He kuuntelivat hiljaa, Alicen äiti silmät suljettuina, papin puhetta.

Jeremy ja Joshua istuivat viereisellä rivillä vierekkäin. Jeremy ei ollut puhunut minulle juuri mitään sen sairaala reissun jälkeen. Joshua oli taas käynyt useana päivänä sairaalassa luonani istuskelemassa silloin kun vanhempani eivät olleet paikalla.

Äiti ja isä olivat kuulleet koko minun ja Jeremyn jutun ja sen miksi Alice oli kuollut. Vanhempani eivät syyttäneet minua Alicen kuolemasta, mutta sanoivat, että on parempi, etteivät Alicen vanhemmat tiedä minun osuuttani tapahtuneesta.

Heräsin mietteistäni ja kuulin papin lausuvan rukousta Alicen arkun kohdalla. Tunsin äitini käden käteni päällä ja katsoin äitiäni silmiin. Hän hymyili minulle rohkaisevasti ja tunsin kuinka kyyneleet saivat vallan.

Pappi pyysi meitä nousemaan ja rukoilemaan vielä Alicen puolesta. Lopulta saarna oli ohi ja kävelin kirkosta ulos kirpeään syksyiseen aamuun.

Näin Jeremyn seisovan yksin kirkon pihalla ja kävelin hänen luokseen. Poika katsoi minua pikaisesti silmiin ja käänsi kuitenkin pian katseen takaisin maahan. Kuitenkin hän sai kysyttyä minulta: ''mikä on vointi, Rose?'' Katsoin nyt itsekin maahan ja tuijotin kenkiämme samalla kuin sanoin: ''Olen voinut paremminkin. Vatsaan ei enää koske, eikä huimaustakaan juuri ole, mutta... Mutta minulla on kauhea ikävä Alicea.''

Jeremy huokaisi syvään ja sanoi minulle samalla kun tarttui käteeni: ''Mullaki on kauhee ikävä sitä muijaa... oli mun vika, et se tappo ittesä. jos en olis ollu tällane kauhee kusipää, ni se ei ois joutunu tappaa itteesä!''

Jeremyn sanat satuttivat minua. Katsoin vaan maahan antaen hänen pitää kättäni omassaan vaikka tunsin kuinka hän puristi sitä aivan liian kovaa. Jeremyynkin koski aivan yhtä paljon kuin minuunkin. Me tapoimme Alicen, sanoivat muut mitä tahansa.

Seisoimme kahdestaan hetken hiljaa kunnes huomasimme Joshuan tulevan luoksemme. Hän tuli vierellemme seisomaan ja oli vaiti ja liittyi mukaamme tuijottamaan kenkiämme. Seisoimme nyt kaikki kolme vaitonaisina tuijottaen maahan ja kaikki tunsimme, että yksi meistä puuttui viereltämme. Olisimme tarvinneet Alicen sanomaan ja nauramaan, ettei tarvitse olla näin masentuneita. Hän ei olisi suostunut tuijottamaan maata hiljaa.

                                                      *                          *                    *

Hautajaisten jälkeen seisoimme kaikki kolme talomme oven edustalla. Joshua ja Jeremy katsoivat toisiaan vaitonaisina kun minä tuijotin ulko-ovea kauhuissani. Pystyisinkö avaamaan ovea porraskäytävään? Pystyisinkö seisomaan huoneistoomme johtavan oven edessä tietäen, että minun olisi avattava se?

Hengähdin syvään ja kävelin sisään ulko-ovista. Nyt seisoin sisällä ja näin Alicen ja minun huoneiston oven. Kävelin kohti ovea ja seisoin hiljaa oven edessä. Tunsin kuinka Joshua kosketti olkapäätäni ja kuulin, kuinka hän kuskasi menevänsä Jeremyn kanssa yläkertaan omaan huoneistoon. He tiesivät, että haluaisin olla nyt yksin.

En tiedä kuinka kauan aikaa oli kulunut siitä kun pojat olivat menneet, mutta vihdoin sain kerättyä kaikki voimani ja avattua oven sisään huoneistooni...

                                                   *                         *                        *

Heti ensimmäisenä tunsin tutun tuoksun leijailevan keittiössä. Alicen hajuveden tuoksu. Haistettuani imelää kukkaistuoksua tunsin kuinka en saanut henkeä. Kurkkuani alkoi kuristaa ja kyyneleet alkoivat poltella silmiäni inhottavasti. Vaivuin voimattomana lattialle ja aloin itkeä vuolaasti.

Pian sain koottua itseni ja kävelin kohti Alicen huoneen ovea. Astuin oven eteen ja hiljaa astuin huoneeseen avaten ovea varovasti.

Ovi oli viimein auki ja näin suoraan Alicen huoneeseen. Huone oli samanlainen kuin silloin kuin viimeistä kertaa olin käynyt Alicen huoneessa lainaamassa hänen sinistä hiusnauhaansa, jota hän piti usein päässään.

Astelin peremmälle huoneeseen ja kosketin Alicen koulupöydän puista pintaa. Pidin itseni pystyssä siihen nojaten kunnes sain vedettyä itselleni tuolin pöydän alta. Istuin tuolille liikkumattomana ja katsoin mitään näkemättä huoneen seinää.

                                                              *                   *                        *

Pimeys oli jo laskeutunut kun kuulin takaani hiljaisen äänen. ''Rosette, ole kiltti ja tule pois sieltä.'' Käänsin päätäni ja näin Joshuan seisovan oven suulla surullisen näköisenä. Sanoin Joshualle hiljaa kuin kuiskaten: ''Tässä ei ollut koskaan tarkoitus käydä näin. Alicen ei koskaan kuulunut olla poissa minun takiani. Minun ei ollut tarkoitus...'' Ääneni hävisi kokonaan ja Joshua kyykistyi viereeni. ''Minä tiedän Rose, minä tiedän.''

Joshua otti minua kädestä ja talutti minut omaan huoneeseeni. Hän auttoi minua pukemaan yöpaidan päälleni ja peitteli minut vuoteeseen. Hän kysyi haluanko jäädä yksin ja sanottuani etten, hän kävi nukkumaan minun viereeni pitäen minua sylissään koko yön.

                                           *                          *                         *

Aamulla herättyäni ja käveltyäni yöpaidassa Alicen huoneeseen huomasin Alicen tavaroiden kadonneen. Huone oli täysin tyhjillään, jopa verhot oli viety pois seiniltä roikkumasta. Alicen vanhemmat olivat käyneet tyhjentämässä Alicen huoneen minun vielä nukkuessa.

Nyt tajusin vihdoin, että Alice oli lopullisesti poissa minun elämästäni ja tunsin tyhjyyden vievän minut mukanaan.

Laittakaas kommenttia, mitä piditte osasta. Ja sitten myös haluatteko, että seuraava osa on pitkä vai paloittelenko sen kolmeen eri osaan. Minun omaa taakkaani kyllä helpottaisi jos saisin tehdä yhden ison osan kuin kolme pientä, mutta tarina loppuisi silloin nopeammin. Kertokaa haluatteko mieluummin siis kolme lyhytty, mutta hieman katkonaista osaa, vai yhden pidemmän osa:)

''Rose, mitä sä oikein puhut? Et sä voi palata kottiin kesken lukukauden.'' Jeremyn katse oli hämmentynyt ja sekava katsoessaan minua.

Kampesin itseni pystyyn vuoteella ja sanoin: ''Jeremy, minun on pakko lähteä. En voi jäädä tänne enää pitemmäksi aikaa. Jos jään, olisin vain sinun kanssasi ja pettäisin sillon Alicea yhä enemmän ja enemmän.''

''Mutta Rose...'' Jeremy yritti aloittaa, mutta vaiensin hänet. ''Jeremy ei. En aio muuttaa enää mieltäni. Minun on pakko palata nyt kotiin. Puhuin tästä äitinikin kanssa ja hän oli samaa mieltä. Hän odottaa minua jo kotona''.

Puhuessamme emme kumpikaan kuulleet kuinka ulko-ovi kävi ja Alice ja Joshua tulivat iloisesti jutellen asuntoon. He huomasivat lattialla keittiöön heitetyt vaatteet ja osan vaatteista minun huoneeni ovella. Huoli valtasi Alicen ja Joshuan mielen kun he tulivat huoneeni ovelle. Alice avasi oven hetken epäröiden, mutta lopulta päättäväisesti ja häntä odotti kauhea näky.

Havahduin todellisuuteen kun näin Alicen seisovan oveni suulla. Nousin nopeasti ylös ja näin Alicen kasvoilta kuvastuvan vihan, mustasukkaisuuden ja kaikkein pahimman, epätoivon.

Jeremykin nousi ylös ja seisoimme nyt molemmat pelkissä alusvaatteissa Alicen ja Joshuan edessä. ''Alice, minä olen...'' yritin aloittaa, mutta Alice vain sanoi sekavasti päätään pudistaen: ''Ole hiljaa.''

Jeremykin yritti sanoa Alicelle jotain, mutta Alice sanoi uudelleen nyt kyyneleet silmissään: ''Ole hiljaa!''

Kävelin lähemmäksi Alicea ja sanoin: ''Alice olen kauhean pahoillani. Minun ei ollut tarkoitus...'' Huomasin kuinka Alicen katse pysähtyi pieneen kumpuun vatsassani ja huusi minulle: ''Oletko ollut koko ajan minun poikaystäväni kanssa! Oletko esittänyt jatkuvasti muka parasta ystävää, mutta silti nainut Jeremyä!''

Huomasin vasta nyt mitä olin mennyt tekemään. Olin tiennyt koko ajan, mitä tapahtuu, jos Alice saisi tietää. Silti Alicen reaktio sai minut ymmälleen. En osannut sanoa Alicelle mitään. En pystynyt sanomaan, että tämä tapahtui vahingossa. En voinut sanoa, että en tiennyt mitä tein. En voinut selittää toimintaani mitenkään, sillä se mitä sanoisin, olisi vain valhetta ja Alice inhoisi minua yhä enemmän.

Menin lähemmäksi Alicea ja Jeremy tuli seisomaan vierelleni. Joshua seisoi Alicen takana katsoen hetken minua silmiin, mutta käänsi päänsä pois. Ehdin kuitenkin nähdä pettymyksen varjostavan hänen silmiään.

Jeremy yritti sanoa Alicelle: ''Ei me tätä tahallaan tehty. Näin vaan tapahtu. Kummankaan ei ollu tarkotus satuttaa sua.'' Kosketin Jeremyn kättä ohimennen hellästi kuin vaientaakseni hänet ja jatkoin itse:'' Alice, näin ei todellakaan pitänyt käydä. Minä rakastan sinua enemmän kuin ketään muuta. Olet minulle kaikkein tärkein, sillä sinä tunnet minut paremmin kuin kukaan muu.''

Alice naurahti ilottomasti: ''Ai rakastat vai minua enemmän kuin ketään muuta? Tämä olikin oiva tapaus osoittaa syvin kiintymyksesi minuun. Niin ja minä todella luulin, että tunnen sinut, mutta näköjään olet osannut esittää loistavasti.''

Siirryin nyt vielä lähemmäksi Alicea ja yritin koskettaa hänen kättään. Se oli kuitenkin suuri virhe: ''Älä koske minuun Rosette! Sinä petit minut! Luuletko, että pääsen siitä koskaan yli, että minulle rakkain ihminen pettää minut? Sinä tapoit minut sisältä!''

Ne olivat viimeiset sanat, jotka Alice koskaan lausui minulle. Huudettuaan ne minulle hän tönäisi minua kovaa ja tunsin kuinka tasapainoni petti. Viimeinen muistikuvani oli kuinka tunsin vihlaisevan kivun päässäni ja kaikki pimeni.

                                                  *                       *                      *

En tiennyt kuinka kauan olin ollut tajuttomana, mutta herätessäni tunsin vihlovaa kipua alavatsassani. Kokeilin vatsani kohtaa, jossa Jeremyn ja minun lapsen oli määrä kasvaa, mutta en tuntenut kumpua vatsallani. Jeremyn ja minun lapseni ei ollut enää sisälläni.

Tunsin suljettujen silmieni täyttyvän kyynelistä ja avasin silmäni. Huomasin, että en ollutkaan kotona vaan näin tuntemattoman kattolampun suoraan yläpuolellani. Nousin ylös pyyhkien vuotavia silmiäni ja näin Jeremyn istuvan sänkyni viereisellä tuolilla.

''Hei Rosette. Oot ollu sairaalassa kohta kolme päivää. Ku sä kaaduit, ni sun pääs kolahti tosi pahasti. Meiän piti soittaa sulle ambulanssi. Nii ja sä olit sit raskaana vaik taisitki jo ite sen tietää. Lapsi ei selvinny kaatumisesta ja...'' Siinä Jeremyn ääni hävis ja hän katsoi minua vihdoin silmiin.

Näin, että poika oli itkenyt. Silmät olivat punaiset ja huoleton hymy, joka Jeremyllä aina oli, oli nyt poissa. ''Sä olisit voinu kertoo mulle, että ootat meiän lasta, mutta ei sillä enää väliä oo...'' Jeremy sano hiljaa.

''Miten minä oon nukkunu näin pitkään?'' kysyin hämmentyneenä. Jeremy sanoi minulle, että lääkärit olivat antaneet minulle unilääkettä, jotta saisin nukkua pidempään ja kehoni kestäisi paremmin kovan rasituksen.

''Niin ja on vielä yks asia, joka sun tulis tietää, Rose. Alicea ei enää oo. Hän oli tehny itsemurhan ja hänet löydettiin kuolleena eilen illalla...''

En tiennyt enää mitä tehdä. Olin menettänyt kaiken, millä oli merkitystä. Olin pettänyt itselleni tärkeimmän ihmisen ja nyt en enää koskaan näkisi häntä. Alicen hymy kummittelee aina mielessäni. Pahinta on, että en voinut syyttää Alicen kuolemasta ketään muuta kuin itseäni. Minä olin tappanut Alicen.

Tähän loppui kymmenes osa. Tahtoisin mahdollisimman paljon kommentteja ja toivoisin, että kaiki jotka lukevat tarinaani tai vain pelkästään tämän osan heittäisivät jonkinlaisen kommentin. Osan lopusta tahtoisin varsinkin paljon keskustelua!

Neljä kuukautta myöhemmin:

Seisoin vessassa kylpytakkiini kietoutuneena. Mietin, mitä minun kannattaisi tehdä. Olimme jatkaneet jo Jeremyn kanssa suhdettamme jo neljä kokonaista kuukautta, eivätkä Alice tai Joshua olleet saaneet tietää mitään.

Kävelin omaan huoneeseeni ja menin kokovartalopeilin ääreen. Heitin kylpytakkini lattialle ja katsoin peilistä heijastuvaa kuvajaistani vaitonaisena.

Vatsani oli kasvanut jo hiukan ja sivusta päin katsottuna pystyi hyvin erottamaan pienen kummun. Kummun, jonka alla Jeremyn ja minun lapsi kasvaa.

Hymyilin kuvajaiselleni ja silittelin kasvavaa vatsaani. Kuulin kuitenkin koputuksen ovelta ja heitin äkkiä kylpytakin lattialta päälleni sanoen samalla, että huoneeseeni voi tulla.

Alice tuli sisään ja käveli suoraan sängylleni istumaan. ''No, mikä on?'' kysyin. ''Jeremy on outo. Aina kun mainitsenkin sinut, hän alkaa käyttäytyä oudosti.'' Alice heittäytyi vuoteelleni pitkälleen ja jatkoi: ''Aloin sitten miettimään, että ootteko te riidelleet?''

Kävelin vuoteeni vierelle ja istahdin jalkopäähän. En osannut oikein sanoa mitään ja tuijotin vain seinää hämmentyneenä. ''No, sano ootteko te riidelleet?'' ''Ei me olla minun mielestä riidelty. Äläkä anna tuollaisten asioiden vaivata mieltäsi'' sanoin Alicelle hymyillen vaivaantuneena.

Alice nousi ja istuutui viereeni sängynreunalle. ''Rose, et uskokaan miten tärkeä oot mulle!'' Sen sanottuaan Alice nousi ylös ja käveli huoneestani. En osannut ollenkaan aavistaa, että tämä keskustelu oli meidän viimeinen kunnon hetkemme yhdessä.

Silloin tiesin, mitä minun oli tehtävä. Nousin itsekin ylös, otin kännykkäni yöpöydältä ja valitsin äitini numeron. Pian kuulinkin äidin äänen linjan toisesta päästä. ''Moi, äiti. Rosette täällä. Onko sinulla hetki aikaa jutella?''

                                       *                        *                     *

Myöhemmin illalla Jeremy tuli taas meille. Alice oli mennyt leffaan Joshuan ja muiden luokkakavereittensa kanssa ja sain olla kahden Jeremyn kanssa. Heitimme suurimman osan vaatteistamme jo keittiön lattialle ennen kuin olimme päässeet huoneeseeni.

Huoneessani Jeremy suuteli minua hellästi ja kysyi minulta samalla katsoen silmiini: ''Mikä on, Rose? Näytät niin surulliselta.'' Hymyilin vain ja pudistin päätäni sanoen, ettei minulla ole mikään.

Heittäydyimme sängylle ja olimme hetken taas vain omistautuneita toisillemme. Tunsin olevani onnellinen hänen käsivarsillaan ja näin hänen silmänsä tuikkivan hänen katsoessaan minua.

                                                 *                     *                        *

Makasimme vierekkäin ja hän piteli kättäni kädessään. Hän silitteli hellästi kättäni ja katsoi minua hymyillen. Tuijotin hänen ruskeita silmiä raukeana hymyillen.

Havahduin Jeremyn lempeään ääneen kun hän katsoi minua hymyillen ja kysyi: ''Rupeammeko nukkumaan?'' Nyökkäsin ja menin peitteen alle. Jeremy siirsi tyynyään lähemmäksi minua ja otti minut kainaloonsa.

Hän katsoi minua hymyillen ja tiesin, että minun täytyisi sanoa nyt se, mitä olin suunnitellutkin: ''Jeremy, minä palaan takaisin Opalie-Islandille. Muutan takaisin kotiin ja menen normaaliin kouluun. Toivon, että jäät tänne Alicen luokse. Sinun ei tarvitse seurata minua...''

Sanat, jotka minun täytyi sanoa Jeremylle, koskivat minuun aivan yhtä paljon kuin ne koskivat häneenkin. Näin oli kuitenkin parasta, meidän kaikkien kannalta. Minun olisi vain pitänyt tehdä tämä valinta jo aikoja sitten, sillä pian sain huomata, että valitsin oikean tien aivan liian myöhään!

Anteeksi osan lyhyys, mutta ensi osasta on tulossa taas odotettua pidempi. Yritän saada myös kymmenennen osan tehtyä paljon nopeammin ja uskoisin sen olevan valmis viimeistään tämän kuun lopussa. Nyt vaan toivon paljon kommentteja teiltä rakkailta lukijoiltani!

Makasimme Jeremyn kanssa vierekkäin peitteen alla. Kuulimme Alicen ja Joshuan naurun viereisestä huoneesta ja askelten äänet, heidän kävellessään huoneessa. Pahimmasta järkytyksestä selvittyämme, aloimme toimia hyvin nopeasti.

Jeremy nousi ylös ja alkoi etsimään vaatteitaan sängyn vierustalla olevasta pinosta. Itse suunnistin nopeasti vaatekaapille ja etsin sieltä lähimmän mekon, joka osui käteeni. Puin sen kiireesti päälleni ja katsoin peloissani Jeremyä.

''Rosee? Oletteko te sinun huoneessa?'', Alice huuteli viereisestä huoneesta. Kuulimme Alicen askelten äänet nyt aivan oven takaa ja Jeremy potkaisi vaatteeni sängyn alle juuri ajoissa, sillä Alice avasi oven ja seisoi hämmentyneenä Joshuan kanssa oviaukolla.

Katsoimme hiljaa kaikki toisiamme kunnes sain ääneni takaisin. ''Alice, olen hävittänyt korvakoruni. En löydä sitä mistään ja yritimme etsiä sitä Jeremyn kanssa. Onneksi tulitte, sillä ehkä löydämme sen nopeammin porukalla'', valehtelin sujuvasti Alicelle ja Joshualle.

Alice näytti huojentuneelta ja hengähti: ''Tietysti autamme sinua! Sitten kyllä menemme pöytään syömään taikomiasi herkkuja''. Samaan aikaan Joshua katsoi minua ja Jeremyä pettyneenä ja sanoi: ''Rosette, voisimmeko jutella huomenna kahden?'' katsoen samalla merkitsevästi Jeremyä, joka oli sanomaisillaan jotain.

                                     *                     *                        *

Yritimme etsiä olematonta koruani puolisen tuntia kunnes Alice huokaisi: ''Tämä on toivotonta. Emmekö voisi jo mennä syömään? Kello on jo noin paljon ja olisi mukava juhlia synttäreitäni muutenkin kuin vaan kömpimällä lattialla''. Nousimme ylös ja menimme keittiön puolelle.

Istuimme pöydän ääressä pitkään syöden tekemiäni herkkuja ja juoden drinkkejä. Pian Alice alkoi kuitenkin kaulailemaan Jeremyn kanssa ja päätin mennä käymään ulkona.

Kävelin talon vierustalle ja hengähdin syvään. Kuulin kuinka ovi kävi ja Joshuan kävelevän luokseni. ''Jeremy on Alicen poikaystävä. Tiedät, mitä tapahtuu jos jatkat tuohon malliin Rosette'', Joshua luennoi minulle. Istuin viileällä ruohikolla, syksyn lehtien päällä, ja sanoin: ''Mitä oikein tarkoitat? Tiedän aivan hyvin, että Alice on Jeremyn kanssa. Tiedän myös senkin, etten voi tehdä asialle yhtään mitään''.

Joshua istuutui viereeni ja olimme hiljaa istuen viileässä yössä. Viimein Joshua sanoi: ''Meidän on parasta palata takaisin sisälle. Kohta Alice tulee hakemaan meidät, ellemme mene''. Joshua nousi ylös ja odotti minun tekevän samoin. Sanoin tulevani pian perästä ja että hän voisi mennä edeltä.

Kuulin kuinka hän käveli sisälle ja nousin pian itsekkin ylös. Suunnistin sisälle taloon ja menin drinkkipöydän luo ja kaadoin itselleni lasillisen. Join sen nopeasti ja aloin tekemään itselleni uutta kun Jeremy tulivierelleni.

''Minnekäs jätit Alicen?'' kysyin häneltä. ''Hän meni Joshuan kans käymään pihalla, sillä heillä on kuulemma meille jokin yllätys. Käskivät meiän tulla pian perässä heti ku oon saanu sut pois tän pöydän luota''. Tunsin kyynelten polttelevan silmiäni ja kuiskasin hiljaa Jeremylle: ''Mitä me menimme tekemään? Olet parhaan kaverini poikaystävä''. Kyyneleet valuivat poskelleni Jeremyn seistessä vierelläni vaitonaisena.

''En voi unohtaa sua ennää Rosette. Minä en halua unohtaa sinua. Tiiän, että tehtiin väärin, mutta en oikeen osaa katua yhtään'', Jeremy sanoi perääni kun yritin kävellä pois hänen läheltään. ''Ei tän tarvii tähän loppua. Eihän nuo kaks tiiä yhtään mitään. Ainaki meillä olis näin toisemme''.

Tunsin toivon nousevan sisälläni, mutta sitten muistin Joshuan sanat. Joshua tiesi jo meistä eikä varmasti suostuisi katsomaan sitä, että pettäisimme Alicea. Sanoinkin Jeremylle, että Joshua tiesi jo meistä. ''Sitten vaa esitetään, et tää ois ohi. Kyllä me siihe pystytään, eikö?'', Jeremy kysyi minulta hymyillen.

Tiesin toimivani todella väärin kun nyökkäsin ja myönnyin Jeremyn ehdotukseen. Halasimme toisiamme kunnes Jeremy sanoi: ''Mutta nyt meiän kyllä pitää mennä sinne pihalle, ennen ku ne tulee hakeman meiät''. Niin me sitten kävelimme pihalle, missä Alice ja Joshua jo odottelivatkin meitä.

Heidän yllätyksensä oli ilotulitusraketti, jonka me sitten ammuimme pihalla. Nauroimme kovaa ja heittäydyin lopulta onnellisena Alicen kaulaan toivottaen hänelle samalla loistavaa syntymäpäivää.

                                      *                    *                    *

Aamulla heräsin jyskyttävään päänsärkyyn ja yritin nousta ylös. Tunsin kauheaa pahoinvointia ja aloin muistella sitä määrää alkoholia, jota olin juonut. Ei mikään ihme, että oloni oli niin kurja.

Kampesin itseni vuoteelta ja kävelin keittiön puolelle. Alice istuikin juomassa aamukahvia hymyillen minulle lämpimästi. ''Millainen olo on, Rose? Taisit juoda aika paljon kun Joshuan täytyi kantaa sut lopulta nukkumaan'', Alice muistutti iloisesti. Yritin vastata hänelle, mutta tunsinkin pakottavaa tarvetta juosta vessaan.

                                         *                    *                       *

Nojasin pesualtataaseen ja aloin etsimään hammasharjaani. Laitoin hammastahnaa harjan päälle ja aloin hinkata hampaitani puhtaaksi, jotta saisin pahan maun pois suustani. Käännyin katsomaan ovelle ja huomasin Alicen seisovan siinä hymyillen.

''Mahtaa olla mainio olo?'', hän sanoi ja tuli sisälle. ''Suostuisitkos nyt kuulemaan miten minulla ja Jeremyllä menee?''. Muistin, että olin lupautunut juttelemaan hänen kanssaan heidän suhteestaan ja nyökkäsin hänelle myöntymisen merkiksi.

Hänen selittäessään olimme siirtyneet keittiönpöydän ääreen ja istuin häntä vastapäätä juoden kahvia. En kuunnellut sanaakaan mitä hän sanoi vaan eilisen illan tapahtumat pyörivät mielessäni. Oliko Jeremy ollut tosissaan sanoessaan, että voisimme jatkaa näin? Salaisimme suhteemme kaikilta ja olisimme silti yhdessä.

Mietteeni keskeytyivät kun Alice kysyi: ''No, mitäs sanot?''. En ollut kuunnellut sanaakaan mitä hän oli puhunut. Sanoin vaan, että idea oli loistava. Olin onneksi valinnut juuri oikeat sanat, sillä hän alkoi hymyillä onnellisena.

Juttelimme vielä hetken kunnes sanoin, että minua heikottaa aivan liikaa ja, että minun on päästävä pitkälleni. Onneksi Alice ymmärsi, eikä loukkaantunut vaan antoi minun mennä huoneeseeni.

Olin loikoillut jonkin aikaa vuoteellani kun huomasin viestin tulleen kännykkääni. Se oli Jeremyltä ja siinä luki: ''Tule mun luo. Joshua on poissa ja kämppä on vaa meiän. Keksi Alicelle jokin selitys, mut älä mainihe mua. Sanoin olevani kavereitten kaa ulkona...''. Tunsin hymyn nousevan huulilleni ja nousin vuoteelta. Puin äkkiä päälleni, laitoin hiukset ja menin keittiön puolelle.

Alicen ovi oli kiinni, joten hiivin hiljaa pois huoneistostamme. Kiipesin portaat toiseen kerrokseen ja koputin poikien oveen. Jeremy avasi oven hymyillen ja sanoi: ''Tulithan sinä, prinsessa''.

Luulin, että kaikki sujuisi hyvin, nyt kun olin Jeremyn kanssa. Mikään ei voisi mennä pieleen, mutta olin liian nuori ymmärtääkseni, että mikään ei kestä ikuisesti. Hetket Jeremyn kanssa olivat minulle kaikkein tärkeimpiä ja olin valmis uhraamaan ystävyyteni Alicen kanssa saadakseni antaa Jeremylle sen, mitä me molemmat niin paljon halusimme.

Nyt vaan toivon teiltä paljon kommentteja, jotka piristävät minua ennen kirjotuksia:D Ja muistakaa kertoa, mitä pidätte tarinan etenemisen suunnasta:D

Tämän päivän tapahtumat muuttivat kaiken. Muistan päivän yhä kirkkaasti. Kuinka voisinkaan unohtaa, sillä menetin kaiken tämän päivän takia. Jos jonkin voisin muuttaa menneestäni, silloin tätä päivää ei olisi koskaan tullutkaan.

''Auta minua kattamaan pöytää'', sanoin Jeremylle nauraen iloisesti. Alicen ja Joshuan pitäisi saapua pian ja yritimme saada kaiken kuntoon ennen kello kuutta.

Katoimme Jeremyn kanssa pöydälle paljon erilaisia herkkuja ja kannoimme shampanja pullon kylmästä ja drinkkiaineet katoimme erilliselle baaritiskille. ''Paljonko kello on?'', kysyin Jeremyltä miettien ehdimmekö tehdä kaiken. ''Kello on vasta 17.30 eli meillä on yhä puolituntia aikaa'', Jeremy katsoi kelloaan samalla laittaen ilmapalloja nurkkaan.

Aika kului ja huomasimme kellon olevan jo vaille seitsemän. Päätimme itse jo aloitella juomilla, kerta Alicella ja Joshualla kestääkin aiottua pidempään. Kohotimme shampanjamaljat ilmaan ja kilistimme Alicen kunniaksi.

Shampanjaa ja drinkkejä kuitenkin alkoi mennä alas ennätys tahdissa ja teimme sen virheen, että joimme tyhjään vatsaan. Alkoholi nousi päähän aivan liian nopeasti. Silti otimme yhä uuden lasin eri juoma sekoituksia ja kaadoimme ne nopeasti alas kurkkuumme.

Kello näytti jo 20.16 kun satuin vilkaisemaan sitä sattumalta. Alicea ja Joshuaa ei näkynyt, eivätkä he olleet ilmoitelleet mitään poissaolostaan. Sen sijaan olimme Jeremyn kanssa juoneet jo aivan liikaa emmekä enää osanneet varoa tekojemme seurauksia.

''Katso, saan kaadettua tämän kerralla kurk... Hups!'' läikäytin drinkin lattialle ja aloin nauramaan. ''Roshette, yyyrittäisith edesh pittää juomat kädessäsh!'' Jeremy sammalsi ja siirtyi aivan kiinni minuun. Katsoimme toisiamme silmiin ja tapahtui jotain anteeksiantamatonta.

Meidän huulet kohtasivat ja samalla aika menetti merkityksen. Kuului vain lasin helinää kun Jeremy tönäisi minut intohimoisesti päin drinkkipöytää. Emme osanneet enää lopettaa kun padotut tunteet pääsivät valloilleen.

Onnistuimme jotenkin löytämään tien huoneeseeni ja kaaduin Jeremy päälläni pehmeälle sängylle. Jeremy jatkoi suutelemista, enkä halunnut hänen lopettavan. Pieni ääni sisälläni muistutti minulle hänen olevan parhaan ystäväni poikaystävä. Hiljensin äänen mielestäni ja antauduin Jeremylle kokonaan.

Olimme saaneet suurimman osan vaatteistamme pois päältämme emmekä tajunneet siinä tilanteessa, mitä tämä tulisi tekemään meidän kaikkien väleille. Näimme vain toisemme. Kauan kielletyt tunteet heräsivät eloon emmekä voineet lopettaa.

                                                        *                  *                  *

Pian makasimme raukeina peiton alla ja pidimme toisiamme kädestä. Vaatteet olivat levällään sängyn vierustalla ja havahduimme kuullessamme oven käyvän. Alicen ja Joshuan äänet kuuluivat jo viereisestä huoneesta!

Alice... Kun kuulin äänesi eteisestä, tiesin jo kaiken muuttuneen. En vain olisi koskaan uskonut mihin tämä kaikki lopulta johtaisi. Kunpa saisin kaiken kääntymään takaisin ennalleen ja pystyisin perumaan kaiken tapahtuneen.

Tässä oli teille tämä seitsemäs osa:D Toivottavasti kaikki piditte. Ja sitten seuraavasta osasta. Kahdeksannen osan kanssa kestää nyt luultavasti paljon pidempään, sillä kirjoitukset lähenevät. Saatte siis jäädä arvailemaan n. kolmeksi viikoksi sitä, että jäivätkö Jeremy ja Rosette kiinni. Ja nyt vain kommentoimaan! Ja muistakaa se Vasu-gaala;D