Hei taas kaikille! Osan tulossa näköjään taas kesti ja ilmoitan jo nyt, ettäaikani koneella on vähentynyt taas lisää. Sain nimittäin iltatöitä ja joudun menemään suoraan koulun jälkeen töihin ja pääsen töistä vasta 21.45. Mutta nyt näine varoituksineen päästän teidät osan pariin...

 

Istuin kirkon penkillä vanhempieni vieressä. En ollut nähnyt heitä siitä lähtien kun olin lähtenyt opiskelemaan ja nyt istuin heidän vieressään hiljaa.

Katsoin ympärilleni ja näin Alicen vanhempien istuvan ensimmäisellä rivillä surullisen näköisinä. Alicen äiti itki vuolaasti ja hänen isänsä silmät olivat turvonneet punaisiksi kyynelistä. He kuuntelivat hiljaa, Alicen äiti silmät suljettuina, papin puhetta.

Jeremy ja Joshua istuivat viereisellä rivillä vierekkäin. Jeremy ei ollut puhunut minulle juuri mitään sen sairaala reissun jälkeen. Joshua oli taas käynyt useana päivänä sairaalassa luonani istuskelemassa silloin kun vanhempani eivät olleet paikalla.

Äiti ja isä olivat kuulleet koko minun ja Jeremyn jutun ja sen miksi Alice oli kuollut. Vanhempani eivät syyttäneet minua Alicen kuolemasta, mutta sanoivat, että on parempi, etteivät Alicen vanhemmat tiedä minun osuuttani tapahtuneesta.

Heräsin mietteistäni ja kuulin papin lausuvan rukousta Alicen arkun kohdalla. Tunsin äitini käden käteni päällä ja katsoin äitiäni silmiin. Hän hymyili minulle rohkaisevasti ja tunsin kuinka kyyneleet saivat vallan.

Pappi pyysi meitä nousemaan ja rukoilemaan vielä Alicen puolesta. Lopulta saarna oli ohi ja kävelin kirkosta ulos kirpeään syksyiseen aamuun.

Näin Jeremyn seisovan yksin kirkon pihalla ja kävelin hänen luokseen. Poika katsoi minua pikaisesti silmiin ja käänsi kuitenkin pian katseen takaisin maahan. Kuitenkin hän sai kysyttyä minulta: ''mikä on vointi, Rose?'' Katsoin nyt itsekin maahan ja tuijotin kenkiämme samalla kuin sanoin: ''Olen voinut paremminkin. Vatsaan ei enää koske, eikä huimaustakaan juuri ole, mutta... Mutta minulla on kauhea ikävä Alicea.''

Jeremy huokaisi syvään ja sanoi minulle samalla kun tarttui käteeni: ''Mullaki on kauhee ikävä sitä muijaa... oli mun vika, et se tappo ittesä. jos en olis ollu tällane kauhee kusipää, ni se ei ois joutunu tappaa itteesä!''

Jeremyn sanat satuttivat minua. Katsoin vaan maahan antaen hänen pitää kättäni omassaan vaikka tunsin kuinka hän puristi sitä aivan liian kovaa. Jeremyynkin koski aivan yhtä paljon kuin minuunkin. Me tapoimme Alicen, sanoivat muut mitä tahansa.

Seisoimme kahdestaan hetken hiljaa kunnes huomasimme Joshuan tulevan luoksemme. Hän tuli vierellemme seisomaan ja oli vaiti ja liittyi mukaamme tuijottamaan kenkiämme. Seisoimme nyt kaikki kolme vaitonaisina tuijottaen maahan ja kaikki tunsimme, että yksi meistä puuttui viereltämme. Olisimme tarvinneet Alicen sanomaan ja nauramaan, ettei tarvitse olla näin masentuneita. Hän ei olisi suostunut tuijottamaan maata hiljaa.

                                                      *                          *                    *

Hautajaisten jälkeen seisoimme kaikki kolme talomme oven edustalla. Joshua ja Jeremy katsoivat toisiaan vaitonaisina kun minä tuijotin ulko-ovea kauhuissani. Pystyisinkö avaamaan ovea porraskäytävään? Pystyisinkö seisomaan huoneistoomme johtavan oven edessä tietäen, että minun olisi avattava se?

Hengähdin syvään ja kävelin sisään ulko-ovista. Nyt seisoin sisällä ja näin Alicen ja minun huoneiston oven. Kävelin kohti ovea ja seisoin hiljaa oven edessä. Tunsin kuinka Joshua kosketti olkapäätäni ja kuulin, kuinka hän kuskasi menevänsä Jeremyn kanssa yläkertaan omaan huoneistoon. He tiesivät, että haluaisin olla nyt yksin.

En tiedä kuinka kauan aikaa oli kulunut siitä kun pojat olivat menneet, mutta vihdoin sain kerättyä kaikki voimani ja avattua oven sisään huoneistooni...

                                                   *                         *                        *

Heti ensimmäisenä tunsin tutun tuoksun leijailevan keittiössä. Alicen hajuveden tuoksu. Haistettuani imelää kukkaistuoksua tunsin kuinka en saanut henkeä. Kurkkuani alkoi kuristaa ja kyyneleet alkoivat poltella silmiäni inhottavasti. Vaivuin voimattomana lattialle ja aloin itkeä vuolaasti.

Pian sain koottua itseni ja kävelin kohti Alicen huoneen ovea. Astuin oven eteen ja hiljaa astuin huoneeseen avaten ovea varovasti.

Ovi oli viimein auki ja näin suoraan Alicen huoneeseen. Huone oli samanlainen kuin silloin kuin viimeistä kertaa olin käynyt Alicen huoneessa lainaamassa hänen sinistä hiusnauhaansa, jota hän piti usein päässään.

Astelin peremmälle huoneeseen ja kosketin Alicen koulupöydän puista pintaa. Pidin itseni pystyssä siihen nojaten kunnes sain vedettyä itselleni tuolin pöydän alta. Istuin tuolille liikkumattomana ja katsoin mitään näkemättä huoneen seinää.

                                                              *                   *                        *

Pimeys oli jo laskeutunut kun kuulin takaani hiljaisen äänen. ''Rosette, ole kiltti ja tule pois sieltä.'' Käänsin päätäni ja näin Joshuan seisovan oven suulla surullisen näköisenä. Sanoin Joshualle hiljaa kuin kuiskaten: ''Tässä ei ollut koskaan tarkoitus käydä näin. Alicen ei koskaan kuulunut olla poissa minun takiani. Minun ei ollut tarkoitus...'' Ääneni hävisi kokonaan ja Joshua kyykistyi viereeni. ''Minä tiedän Rose, minä tiedän.''

              

Joshua otti minua kädestä ja talutti minut omaan huoneeseeni. Hän auttoi minua pukemaan yöpaidan päälleni ja peitteli minut vuoteeseen. Hän kysyi haluanko jäädä yksin ja sanottuani etten, hän kävi nukkumaan minun viereeni pitäen minua sylissään koko yön.

                                           *                          *                         *

Aamulla herättyäni ja käveltyäni yöpaidassa Alicen huoneeseen huomasin Alicen tavaroiden kadonneen. Huone oli täysin tyhjillään, jopa verhot oli viety pois seiniltä roikkumasta. Alicen vanhemmat olivat käyneet tyhjentämässä Alicen huoneen minun vielä nukkuessa.

Nyt tajusin vihdoin, että Alice oli lopullisesti poissa minun elämästäni ja tunsin tyhjyyden vievän minut mukanaan.

 

Laittakaas kommenttia, mitä piditte osasta. Ja sitten myös haluatteko, että seuraava osa on pitkä vai paloittelenko sen kolmeen eri osaan. Minun omaa taakkaani kyllä helpottaisi jos saisin tehdä yhden ison osan kuin kolme pientä, mutta tarina loppuisi silloin nopeammin. Kertokaa haluatteko mieluummin siis kolme lyhytty, mutta hieman katkonaista osaa, vai yhden pidemmän osa:)